KENELLE ILVES IKUISESTI RY ON TARKOITETTU?

Ilves Ikuisesti ry on tarkoitettu kaikille Ilves -henkisille positiivisen Ilves -sydämen omaaville. Emme katso ikää, sukupuolta, kansalaisuutta, taloudellista tilannettasi, ihonväriä, poliittista tai uskonnollista kantaa yhdistyksen jäsenyyttä hakevilta. Ainoa vaatimuksemme vain on, että olet negatiivisuuden jättänyt koppaan ja olet aidosti Ilves -sydämen omaava henkilö.

JÄSENMAKSUT JÄSENILLE SEKÄ JÄSENEDUT

Jäsenmaksu on 30,00€ kalenterivuodelta ja se maksetaan aina helmikuun 15. päivään mennessä. Uusien jäsenten tulee maksaa jäsenmaksunsa viikon kuluessa liittymisestä. Jäsenet saavat etuina jäsenkortin joko muovisen tai sähköisen ja sitä näyttäessään erilaisia etuja yhteistyökumppaneiltamme, jotka löytyvät kotisivuiltamme osoitteesta www.ilvesikuisesti.fi

ILVES IKUISESTI RY TOIMINTA

Ilves Ikuisesti ry kannattaa Ilvestä kaikissa lajeissa, toiminta on ympärivuotista. Ilves Ikuisesti ry tukee mahdollisuuksien mukaan Ilveksen joukkueita eri lajeissa sopimuksien, lahjoitusten ja ostojen muodossa. Ilves Ikuisesti ry on Ilves Hockey Oy:n pienomistaja ja sopimuksen myötä Ilves ry:n yhteistyökumppani ja virallinen kannattajayhdistys. Ilves Ikuisesti ry voi valmistaa tuotteita Ilves -logolla varustettuna, joista se maksaa sovitun korvauksen Ilves Ry:lle.

Ilves Hockey Oy:n ja Veikkausliigassa pelaavan Ilves Edustus Oy:n kanssa on solmittu yhteistyösopimus, kuten myös naisten jääkiekon ja jalkapallon liigajoukkueiden kanssa. Tulevaisuudessa pyritään laajentamaan toimintaa futsaliin, salibandyyn sekä ringetteen, joista jo salibandyn sekä ringeten kanssa yhteistoimintaa pienessä muodossa onkin ollut. Kokonaisuudessaan Ilves Ikuisesti ry on ympärivuotisesti toimiva yhdistys, jonka tarkoitus on olla lajissa kuin lajissa Ilveksen tukena.

Ilves Ikuisesti ry järjestää jäsenilleen omaa toimintaa joihin kuuluvat erilaiset matkat, joista suurin osa on Ilveksen vieraspelimatkoja eri lajeissa. Näiden lisäksi järjestetään jäsenille virkistystoimintaa erilaisten matkojen, konserttien, elokuvien ja teatteriesitysten parissa.

Ilves Ikuisesti ry ei kilpaile muiden kannattajayhdistysten kanssa, vaan järjestää toiminnan omalla konseptillaan. Seisomakatsomo -kulttuuri on muiden ansiosta hienosti hoidettu, joten me istumme aina istumapaikoilla. Rummut ja muut soittimet eivät kuulu meidän konseptiin.

ILVES IKUISESTI RY TAVOITE

Ilves Ikuisesti ry:n tavoite on olla pääyhteistyökumppani Ilves Hockey Oy:n, Jalkapallo Edustus Oy:n ja Ilves ry:n kanssa. Yhteiset tilaisuudet Ilves Ry:n kanssa tulevaisuudessa ja niiden järjestäminen/mukanaolo ovat asioita joihin pyrimme. ILVES-APPI on yksi kehityskohteitamme ja avustamme sen kehittämistä, olemme mukana omalla sivullamme ja luomme näin oman osuutemme Ilveksessä.

ILVES IKUISESTI RY TALOUS

Ilves Ikuisesti ry on alv-vapaa yhdistys. 2018 vuoden aikana haemme yleishyödylliseksi yhdistykseksi.

12.05.2016-31.12.2016 oli kokonaisrahavirtamme noin 16.000€. Tuki Ilvekselle kokonaisuudessaan ostojen ja lahjoitusten myötä oli muutama tuhat euroa.

01.01.2017-31.12.2017 oli kokonaisrahavirtamme noin 60.000€. Tuki Ilvekselle kokonaisuudessaan oli noin 30 000€.

01.01.2018-31.12.2018 kokonaisrahavirta tulee kokonaisuudessaan esille vuoden vaihteen jälkeen. Tuki Ilvekselle on jo tässä vaiheessa tehdyillä sopimuksilla ylittänyt 2017 vuoden ja tavoitteenamme on päästä noin 50 000€ tukeen.

Tuella tarkoitetaan kokonaisuudessaan ostettujen mainosten, lippujen, kausikorttien, kummipelaajien jne. kokonaisuutta ja siihen lasketaan mukaan myös Ilves -logoista maksamamme korvaus sekä lahjoituksilla kerätyt rahat jäseniltämme, kuten HOPA-rahastolle kerätyt lahjoitukset.

Edellä mainittujen keräyksien lisäksi mahdollistamme toimintamme jäsenmaksuilla, yhteistyösopimuksilla sekä myymällä Ilvekseltä ostettuja tuotteita/lippuja, joihin lasketaan logo-tuotteet mukaan.

ILVES IKUSESTI RY OMAISUUS

-Ilves Ikuisesti ry omistaa 2004 kpl  Ilves Hockey Oy:n osaketta, joidenka osto arvo on 5,00/kpl

-Ilves Ikuisesti ry on vuokrannut pienen toimistotilan/huoneen jonka kulut ovat erittäin edulliset. Vuokraan sisältyy sähkö, vesi sekä toimistonkalusteet hintaan 120,00€ kuukausi.

-Ilves Ikuisesti sopimuksiin kuuluu myös vuosittain mainostilaa, kummipelaajia, aitio ja muuta erilaista sopimukseen liittyvää tuotetta.

ILVES IKUISESTI RY NÄKYVYYS

Ilves Ikuisesti ry näkyy Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, kotisivuilla sekä Ilves Ikuisesti Sanomissa.

MIKÄ ILVES IKUISESTI RY ON

Ilves Ikuisesti ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka kannattaa lajissa, kuin lajissa Ilvestä. Yhdistys on perustettu 12.05.2016 ja sen perustaja on Marko Isomustajärvi, joka on tällä hetkellä hallituksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja. Lisäksi yhdistyksessä toimii vapaaehtoisesti myös monia henkilöitä eri tehtävissä, kuten Markon oikeana kätenä sekä yhdistyksen sihteerinä Mika Laakso. Pr-henkilönä Harri Holli, Valokuvaajana Pauli Keipilä sekä kotisivujen, YouTube kanavan, Twitterin ja instragamin päivittäjinä Mika Pitkänen ja Matias Lahtinen. Yhdistys ei maksa palkkioita kenellekään, vaan kaikki toimivat normaalisti yhdistyslain puitteissa.

ILVES IKUISESTI RY JÄSENMÄÄRÄ

-Jäseniä Ilves Ikuisesti ry:ssä on noin viisisataa (500)

-Kannatusjäseniä 3

-kunniajäseniä 4

-Yhteistyökumppaneita noin kolmekymmentä (30)

-Facebook yhteisö jossa noin 4000-jäsentä

ILVES IKUISESTI RY VASTUU

Ilves Ikuisesti ry vastuun kantaa perustaja/puheenjohtaja Marko Isomustajärvi sekä hallitus joka valitaan joka toinen vuosi keväisin yhdistyksen vuosikokouksessa.

ILVES IKUISESTI RY MUUTA

Ilves Ikuisesti ry:n kuuluu jäseniä myös Ilveksen eri joukkueiden organisaatioista sekä Ilves Ry:stä. Lisäksi yhteistyökumppaneita on kolme myös Espanjasta.

ILVES IKUISESTI RY YHTEISTIEDOT

 

Tampereella 29.03.2018

Marko Isomustajärvi

Ilves Ikuisesti ry:n hallituksen puheenjohtaja/perustaja

Jaa tämä