”Normaalisti yksivuotiaat vasta opettelevat kävelemään, mutta me jo juoksemme”

with Ei kommentteja

Tervehdys Ilves Ikuisesti ry:n jäsenet, kannatusjäsenet ja yhteistyökumppanit!

Tänään 12.5.2017 Snellmanin päivänä Ilves Ikuisesti ry täyttää vuoden eli vietämme yhdistyksemme ensimmäistä syntymäpäivää. Vielä meillä ei ole omia toimitiloja, joissa voisimme yhdessä kakkukahvit nauttia. Ehkä sekin vielä jonakin päivänä on meille mahdollista. Nyt juhlimme vain ajatuksissamme tai ”virtuaalisesti” kahvia juoden ja kakkua syöden.

Vuodessa on ehditty jo paljon

Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun yhdistys syntymänsä näki. Jäseniä on tällä hetkellä yli 352 ja lisäksi meillä on kaksi kunniajäsentä.

Yhteistyökumppaneita meillä on parikymmentä, ja niiden joukossa ovat myös Ilves ry ja Ilves-Hockey Oy. Omistamme myös pienen osan Ilves-Hockey Oy:stä parhaillaan käynnissä olevan osakeannin myötä. Tästä kiitos kuuluu teille, hyvät jäsenet.

Taipaleemme on siis alkanut hyvin. Normaalisti yksivuotiaat vasta opettelevat kävelemään, mutta me jo juoksemme.

Yhteistyötä, ilmeen uudistumista ja monipuolisia tapahtumia

Olemme äskettäin solmineet Ilves ry:n kanssa sopimuksen Ilveksen logon käyttämisestä tuotteissamme ja siitä maksettavasta korvauksesta Ilves ry:lle. Ensimmäiset Ilveksen logolla varustetut paidat ovat jo menneet tuotantoon.

Lähiaikoina tulemme myös kertomaan mm. uuden logomme, kotisivujen sekä jäsenkorttien uudistuksista.

Kulunut vuosi on ollut täynnä myös hienoja tapahtumia. Tällaisia ovat olleet mm. useat vieraspelimatkat, yhdistyksen oma päivä sekä erilaiset kilpailut. Unohtaa ei sovi myöskään osallistumistamme Reiskahöntsyn MM-turnaukseen maaliskuussa Koulukadulla.
Ottelulippuja olemme jakaneet melkoisen määrän. Niitä olemme hankkineet sekä suoraan itse tai hyvien yhteistyökumppaneittemme tarjoamana. Tästä esitän heille lämpimät kiitoksemme.

Hallitustyöskentelyn ja muun toiminnan aktiivit tärkeässä roolissa

Yhdistyksemme alkuperäinen hallitus on uudistunut tämän vuoden alussa merkittävästi varajäsentämme Topi Teiskoa ja allekirjoittanutta lukuun ottamatta. Hallituksen työskentelytavat ja kokoonpano hakevat vielä muotoaan. Toimihenkilöittemme työmäärä on jäsenmäärän ja toiminnan laajenemisen myötä kasvanut, mutta tilannetta helpottaa se, että osa meistä on jo normaalin työelämän jättäneitä, joten asioiden hoitamiseen on paremmin aikaa.

Isona apunani on ollut joukko aktiivisia, kuten sihteerimme Matti Pihkala, joka kantaa ison vastuun itseni kanssa yhdistyksen toiminnasta. Jorma Hytönen hoitaa mm. jäsenkortit. Heidän lisäkseen on monia muita henkilöitä, jotka erilaisia toimenkuvia yhdistyksessämme hoitavat. Jani Ojala on isossa roolissa jalkapalloon liittyvässä yhteistyössä; Mika Laakso puolestaan hoitaa jalkapallon faniporukkaamme sen vetäjänä.

Uusimpana on Harri ”Hopa” Holli, joka hoitaa mm. paitatilauksiimme liittyviä yhteyksiä. Heille kaikille iso kiitos suuresta panoksestaan. Kaikki nämä tehtävät suoritamme vapaaehtoistyönä korvauksetta. Mikäli toimintamme laajenee tulevaisuudessa merkittävästi, pystymme ehkä palkkaamankin Ilves Ikuisesti ry:lle oman työntekijänkin.

Suurin kiitos kuuluu kuitenkin teille hyvät Ilves Ikuisesti ry jäsenet, jotka kaiken tämän teette mahdolliseksi Jatketaan tästä eteenpäin samaan positiiviseen tahtiin ja tuetaan kaikilla mahdollisilla tavoilla Tampereen Ilves ry:tä sekä Ilves-Hockey Oy:tä. Tämä on meille yksi tapa olla osa yhtä ja suurta Ilves-perhettä.

Kiittäen ja kunnioittaen Ilves Ikuisesti ry:n  perustaja ja hallituksen puheenjohtaja

Marko Isomustajärvi

Marko Isomustajärvi
Jaa tämä

Leave a Reply