Ilves Ikuisesti ry yhdistyksen vuosikokous pidettiin Hotelli Tornissa 16.4.2019

with Ei kommentteja

Ilves Ikuisesti ry piti yhdistyksen vuosikokouksen Hotelli Tornissa 16.04.2019 tiistaina. Kokous alkoi kello 18:00 ja kokouskutsussa esitetty asialista käsiteltiin noin 30-jäsenen paikalla ollessa sujuvasti kello 19:30 mennessä. Asialistalta voisi mainita yhdistyksen tuloksen, joka oli 1086,10€ vuodelta 2018 sekä Ilveksen kanssa tehtyihin sopimuksiin käytetty rahavirta noin 40000,00€.

Kokouksessa päätettiin myös 2020-vuotta koskevan jäsenmaksun suuruudesta. Sähköisen korttien valitsijat maksavat jäsenmaksua 32,00€ ja perinteisten muovisten korttien valitsijat 35,00€. Erotus muodostuu pakkausmateriaalista sekä postikuluista ja yhä enemmän pyritään siirtyä sähköisiin jäsenkortteihin. Kaikilla kumminkaan siihen ei ole mahdollisuutta, niin heille mahdollistetaan muovinen jäsenkortti myös tulevaisuudessa lisämaksusta.

Hallitus jatkaa kevääseen 2020 samassa kokoonpanossa ja ensi keväänä on sitten kaksi (2) hallituksen jäsentä erovuorossa. Kuitenkin he voivat osallistua äänestykseen mukaan hakemalla uudelleen hallituksen jäseniksi halutessaan. Itse myös olen valmis asettumaan erovuoroon, joka päätetään eroavien osalta hallituksen kokouksen yhteydessä alkuvuodesta 2020.

Toiminnantatarkastajaksi valittiin 2019 Jukka Rajalla, joka toiminnantarkastaja oli myös 2018 vuonna sekä varatoiminnantatarkastajaksi valittiin 2019 Jarmo Karhunen, joka varatoiminnantarkastaja oli myös vuonna 2018.

Kiitoksia oikein paljon kaikille mukana olijoille sekä Hotelli Tornille!

Ilves Ikuisesti ry hallitus sekä hallituksen puheenjohtaja Marko Isomustajärvi

Kuvat: Pirjo Ervast
Teksti: Marko Isomustajärvi

 

 

Jaa tämä