Valokuvakilpailun voittajat julkistettu

Facebook-ryhmässä Ilves Ikuisesti järjestettiin valokuvakisa ajalla 19.4.-30.4.2017. Siihen sai lähettää itse ottamiaan kuvia. Kuvien tuli aiheeltaan liittyä Ilveksen jääkiekkoon tai jalkapalloon. Kuvan lähettäjää pyydettiin myös perustelemaan, miksi kuva on hänelle erityisen tärkeä.

Määräaikaan mennessä saatiin kaikkiaan 28 kilpailuehdotusta. Kilpailun arvosteluraatiin kuuluivat Marko Isomustajärvi, Jorma Hytönen ja Matti Pihkala.

Raadin tehtävä ei ollut helppo, sillä kisaan tuli todella hienoja otoksia ja niihin liittyviä tarinoita. Pääpalkinnon lisäksi valintaraati päättikin tämän vuoksi jakaa kaksi kunniamainintaa.

Pääpalkinnon voittaja

Kisan voittajaksi valittiin Mervi Syrjäsen kuva:

Kuvan lähettäjän tarina kuvasta:

“Lapsenlapsi odottelee jo tuntia ennen, koska Ilveksen pelajaat tulevat.”

Raadin kommentit:

Vaikka kuva tekninen laatu ei ole erikoinen, kuvassa välittyvä intensiivisen jännittyneen odotuksen tunne on vahvasti aistittavissa. Ilvestä kaiken ikää.

Kunniamaininnat

Kunniamaininnan ja sitä myötä myös liput Ilveksen Veikkausliigan kotiotteluun saavat seuraavat kilpailuun osallistuneet kuvat:

Matias Lahtisen kuva:

Kuvan lähettäjän tarina kuvasta:

“Ikimuistoinen Ilves-risteily ekaa kertaa ja pääsin jutteleen Toivosen ja Sandellin kanssa sekä kaverin kanssa juteltiin Mäkisen Konstan, Mäkelän Aleksin sekä Flinckin Markun kanssa. Risteilyn jälkeen ostin itselle Flinckin sen kauden lauantai-paidan jota oon pitänyt siitä lähtien joka pelissä missä oon paikan päällä. Kuvassa Ville Kolppasen fanipaita, jossa on kaikkien pelaajien nimmarit mitkä ovat pelanneet kyseisellä kaudella (kun sain paidan) tai sen jälkeen. Toivottavasti pääsen taas risteilylle.”

Raadin kommentit:

Kuvasta henkii välitön ja lämmin tunnelma. Hienoa on myös se, että pyörätuolin käyttäjä ei ole Ilves-perheen ulkopuolinen, vaan sen tasavertainen ja aktiivinen jäsen.

Sari Mattilan kuva:

 

Kuvan lähettäjän tarina kuvasta:

“Ilveksen A-nuorten Suomen Mestaruus 2016 ??
Ottamassani kuvassa Mattilan veljekset sekä Heponiemen veljekset ??Upein kokemus omien poikien kiekkotaipaleella tähän menessä ??”

Raadin kommentit:

Ilveksen paluu 11 vuoden tauon jälkeen A-nuorten Suomen mestariksi keväällä 2016 oli pitkäjänteisen juniorityön tulosta, jolla rakennettiin myös miesten liigajoukkueen uutta nousua viime kaudelle. Toisen polven kiekkoilijoiden näkyminen kuvassa kertoo vahvasta seurauskollisuudesta.

 

Kuvakaruselli kaikista kilpailuun tulleista hienoista kuvista:

 

Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä palkintojan toimittamiseksi. Onnittelut voittajalle, kunnianmaininnan saaneille sekä kaikille kilpailuun osallistuneille! Niin ikään kiitämme kilpailun pääpalkinnon lahjoittanutta Hakasen Leipomoa.

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry