Ilves Ikuisesti ry kokoontui vuosikokouksen merkeissä kahvila-ravintola Mineassa

Ilves Ikuisesti ry:n vuosikokous pidettiin Linnainmaalla, kahvila-ravintola Mineassa 5.6.2020. Asialistalla käsiteltiin vuosikokoukseen kuuluvat asiat sekä valittiin uusi hallitus kevääseen 2022 asti. Tunnelma oli koko ajan oikein hyvä ja kokous vietiin leppoisissa tunnelmissa läpi.

Hallituksesta jäi pois Harri Holm sekä Mika Laakso. Myös 2016 vuodesta asti varajäsenenä ollut Topi Teisko siirtyy hallituksesta varatoiminnantarkastajaksi.  Kiitän oikein paljon edellä mainittuja kahdesta kuluneesta vuodesta.

Hallituksessa puheenjohtajana jatkaa koko yhdistyksen perustaja Marko Isomustajärvi. Pauli Keipilän toimi vaihtuu sihteeristä varapuheenjohtajaksi. Uusista hallituksen jäsenistä varsinaiseksi jäseneksi valittiin legendaarinen ääni Tammelasta eli Lasse Toiva. Hallituksen jäseneksi ja sihteerin toimea hoitamaan valittiin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi Minna Joutsi. Vesa Rantanen valittiin yhdistyksemme hallituksen varajäseneksi.

Hallituksen lisäksi yhdistyksen jäsenistä Tomi Rastio tulee toiseksi pr-henkilöksi, jo alusta asti olleen Harri Hollin kaveriksi. Tomilla on laajoja suhteita Turkuun sekä Lukkoon ja onhan hän yhden Ilves legendan eli Teppo Rastion poika. Tomin kotipaikkakunta on Turku. Yhteyshenkilöksi Ilves ry:n suuntaan saamme jäsenistämme myös arvokkaan vahvistuksen Kari Pansiosta. Kari on Suomen suurimman urheiluseuran Ilveksen puheenjohtaja ja näin ollen on hieno asia, että hän on myös yhdistyksessämme mukana ja tarvittaessa auttamassa. Tomista ja Karista mainittakoon, että ovat olleet jäseniämme jo useamman vuoden.

Kotisivuiltamme www.ilvesikuisesti.fi löydätte lähiaikoina yhteistiedoista kaikki henkilöt, jotka toiminnassamme ovat mukana. Myös kuvaesittelyin hallituksen ja pr-henkilöt. Tällä hetkellä lista ei välttämättä ole vielä päivitetty mutta päivittyy kuten yllä mainitsin lähiaikoina.

Kiitoksia oikein paljon kahvila-ravintola Minea sekä kaikki paikalla olleet jäsenemme. Mainittakoon vielä, että osalta jäsenistämme sain hienon Riitan tekemän paidan ja Pirjon hankkiman kortin.

Terveisin,

Marko Isomustajärvi

Yhdistyksen perustaja sekä koko toiminnan johtaja

 

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry

Artikkelin julkaisi