ILVES IKUISESTI RY
Ilves Ikuisesti on nimensä mukaisesti ikuisesti Ilvestä kannattavien fanien yhdistys, jonka perusti Marko Isomustajärvi vuonna 2016. Lähes 600-henkisestä Facebook-ryhmästä ( 1.12.2022 jäseniä ryhmässä oli noin 5100) löytyi noin 100 halukasta ilmoittautumaan yhdistyksen jäseniksi. Näistä Marko keräsi tiiviin iskujoukon, joka muodostaa yhdistyksen hallituksen. Yhdistyksen jäsenmäärä 1.12.2022 oli 693.
Yhdistys kannattaa ja tukee Ilvestä eri lajeissa mahdollisuuksien mukaan.
Olemme yksi Ilves-Hockey Oy:n pienomistajista.
Yhdistys on ollut tuttu näky myös Reiska-höntsyn MM-kisoissa omalla joukkueella. Osallistuimme Reiska-höntsyihin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2016 Facebook-ryhmästä kootulla joukkueella, joka oli samalla ensimmäinen osallistuminen urheilutapahtumiin ja olemme siitä lähtien olleet siellä yhdistyksen joukkueella. Myös vuonna 2018 olimme ensimmäistä kertaa hikipallon MM-kisoissa Ylöjärven jäähallissa ja Ikurin kentällä Reiska-kävelyfutiksen EM-kisoissa, jotka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Kävelyfutiksen kisoissa olimme heti jo finaalissa.