Pauli Keipilä Ilves Ikuisesti ry:n kuvaajaksi

Pauli Keipilä

Ilves Ikuisesti ry. ja Pauli Keipilä ovat sopineet yhteistyöstä yhdistyksemme kotisivujen kuvamateriaalin tuottamisessa. Pauli on mahdollisuuksien mukaan sekä kotiotteluissa että järjestämillämme vieraspelimatkoilla kuvaamassa materiaalia  etupäässä kotisivuillemme, mutta sopimuksen mukaan myös muihin tarkoituksiin.

Kuvauksia tehdään yhtä lailla jalkapallon kuin jääkiekonkin parissa. Ensimmäiset työnäytteet vieraspelimatkan tunnelmien kuvaamisesta Pauli antaa 7.-8.7.2017 järjestettävällä Maarianhaminan matkalla. Kotipeleistä kuvaa saadaan kenties jo tätä ennenkin.

Käynnistyvä yhteistyö on askel kohti laadukkaampia kotisivuja, joiden kokonaisuudistus on käynnissä. Uudistuneet kotisivumme avautuvat alkukesällä. Uudistamisen toteuttaa Markus Kosonen.

Perustamperelainen kuvaaja

Pauli luonnehtii itseään sanoilla “keski-ikäinen paljasjalkainen perustamperelainen, eli vaimo, koira ja pari aikuista lasta”.

Ei liene yllätys, että Ilves Ikuisesti saa kuvaajakseen vahvasti Ilves-henkisen objektiivin zoomailijan.

Olen ollut Ilves-fani yli 50-vuotta, poikani pelasi joskus Ilveksen junioreissa ja tytär oli Ilveksen cheerleadereissä aikanaan. Takkia ei ole käännetty, vaikka välillä on mennyt huonosti. Seuraan Ilveksen pelejä ja kerran-pari kaudessa myös vieraspeleissä mukana.

Valokuvaus  vahvana harrasteena

Pauli toteaa vaatimattomasti, että hän ei ole ammattikuvaaja, vaikka valokuvaus on ollut osa hänen työtään  yli 20 vuoden ajan. Myös vapaa-ajallaan Pauli  harrastaa kuvausta. Kuvauskohteena ovat olleet vuosikausien ajan mm. omien lasten ja vaimon ja välillä myös sukulaisten lasten harrastukset. Tämä on tarkoittanut lähinnä uheilun kuvaamista ja erilaisten matkakuvien ottamista.

Joitakin näytteitä Paulin ottamista kuvista.

Kuvauskalustona Paulilla on digijärjestelmäkamera ja hyvälaatuinen digipokkari.

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry