Jäsenkysely halukkuudesta osallistua yhdistyksen kautta Ilves-Hockey Oy:n osakeantiin

1. TAUSTA

 

Ilves-Hockeyn Oy:n 7.2.2017 pitämän ylimääräisen yhtiökokouksen valtuuttamana Ilves-Hockey Oy:n hallitus järjestää maksullinen suunnatun osakeannin yhtiön osakkeista.

Oikeus osakkeiden merkintään on niillä tahoilla, joille Ilves-Hockey Oy:n hallitus on päättänyt osakeannin suunnata. Yhdistyksemme puheenjohtaja Marko Isomustajärvi on 7.2.2017 saanut Ilves-Hockey Oy:n yhteyspäällikkö Lasse Fihliltä tiedon, että anti suunnataan myös Ilves-Ikuisesti ry:lle.

2. MITÄ TARKOITTAA YHDISTYKSELLEMME?

Käytännössä tämä suuntaaminen tarkoittaa, että Ilves-Ikuisesti ry:n on mahdollista merkitä Ilves-Hockey Oy:n osakkeita. Tämän merkinnän maksettuamme, yhdistyksestämme voisi tulla Ilves-Hockey Oy:n pienomistaja. Tämä toisi yhdistyksellemme positiivista näkyvyyttä sekä mahdollisuuden osallistua Ilves-Hockey Oy:n yhtiökokouksiin. Käytännössä omistus olisi lähinnä symbolinen ja tuen osoitus. Jääkiekkoseurojen taloudelliset tilanteet huomioon ottaen ei ole kovin todennäköistä, että yhdistyksemme hyötyisi tästä muutoin eli esimerkiksi osinkojen muodossa. Toki sekään ei ole poissuljettu mahdollisuus.

3. ILVES-IKUISESTI HALLITUKSEN EHDOTUS YHDISTYKSEN JÄSENILLE

Ilves-Ikuisesti ry:n hallitus ehdottaa yhdistyksen jäsenistölle, että tarttuisimme meille tarjottuun mahdollisuuteen tulla Ilves-Hockey Oy:n omistajiksi. Yhdistyksemme voi sääntöjensä mukaan omistaa myös osakkeita. Koska yhdistys ei ole kuitenkaan tällaiseen voinut budjetoida varoja, hallituksemme ajatuksena olisi pyytää jäsenkuntaamme mukaan vapaaehtoisiin talkoisiin rahoittamaan yhdistystämme siten, että se voisimme antiin osallistua ja merkitä/maksaa osakkeita. Voisimme tavoitella vähintään 5000 euron eli 1000 osakkeen omistusta.

4. TIETOJA OSAKEANNISTA

Merkintäaika alkaa 13.2.2017 ja sen päättymisaika ilmoitetaan lähiaikoina. Merkintäpaikka on Tampere. Osakkeiden merkintähinta on viisi (5,00 €) euroa kappaleelta. Merkinnässä uudet osakkeet tulee maksaa merkinnän yhteydessä tai viimeistään  viikon kuluessa siitä yhtiön pankkitilille Nordea  FI 2217823000004636.

Tarkemmat tiedot osakeannin ehdoista.

 

5. KYSELY HALUKKUUDESTA OSALLISTUA ILVES-HOCKEY OY:N OSAKKEIDEN OSTAMISEN RAHOITTAMISEEN

 

Koska edellä kuvattu aikataulu on kireä, pyydämme sellaisia yhdistyksemme jäseniä, jotka ovat halukkaita rahoittamaan Ilves-Hockey Oy:n osakkeiden ostamista Ilves-Ikuisesti ry:lle, ilmoittamaan osallistumisestaan  mahdollisimman pian.

HUOM! Keräys jatkuu toistaiseksi siihen saakka kuin osakeanti on käynnissä.

1) Sähköisellä lomakkeella

TAI

2) sähköpostitse osoitteella  isomusta@kolumbus.fi seuraavat tiedot:

 

– Etu- ja sukunimi

– Osoite

– Sähköpostiosoite

– Puhelinnumero

– Euromäärä, jonka voi sijoittaa, minimisumma on 100 €

– Saako tukijan nimen julkaista yhdistyksemme www-sivuilla: Kyllä/Ei

Kysely on sitova, eli myönteisesti vastanneiden tulee maksaa ko. summa viimeistään torstaina 16.2.2017 klo 11 mennessä yhdistyksemme tilille: FI29 5732 0920 1287 29

HUOM. Keräys jatkuu, ja maksuajat ilmoitetaan mukaan olmoittautuneille jokaiselle erikseen.

 

6. MUUTA

 

Sijoittamalla tähän osakeantiin yhdistyksemme kautta yksittäisille jäsenille ei koidu tästä mitään osakkeiden omistamiseen liittyviä velvoitteita (verotuksellisia tms.), vaan ne ovat yhdistyksemme asioita.

Yhdistyksemme haluaa huomioida tähän hankkeeseen osallistuvat jäsenemme siten, että yhdistyksemme www-sivuille luodaan oma sivu, ”kunniataulu”, jonne osakkeiden ostoa rahoittaneiden nimet kirjataan, mikäli itse antavat siihen suostumuksen. Tässä ei kuitenkaan ole tarkoitus saattaa ketään eriarvoiseen asemaan yhdistyksemme jäsenenä riippumatta siitä, osallistuuko näihin ”talkoisiin” vai ei.

Sellaiset Ilves ikuisesti Facebook-ryhmään kuuluvat henkilöt, jotka haluavat osallistua osakeannin rahoitukseen, voivat tehdä sen liittymällä samalla Ilves-Ikuisesti ry:n jäseneksi ja  maksamalla 20,00 euron jäsenmaksun. Jäseneksi voi liittyä tällä lomakkeella.

7. LISÄTIEDOT

 

Lisätietoja aiheesta saa yhdistyksemme puheenjohtaja Marko Isomustajärveltä sähköpostitse isomusta@kolumbus.fi, puhelimitse p. 040 664 1365 tai Facebookin yksityisviesteillä.

Keräykseen voit ilmoittautua tällä lomakkeella (keräykseen voivat osallistua vain Ilves Ikuisesti ry:n jäsenet):

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry