Ilves Ikuisesti Helsingissä 30.-31.10.2021

Matkailun jälleen virkistyessä oli Ilves Ikuisesti ry:llä vuorossa matka pääkaupunkiimme ison IFK:n vieraaksi otteluun HIFK-ILVES. Matka oli jälleen saanut hyvän suosion sillä 35 jäsentämme asteli Atro Vuolle Oy:n linja-autoon Vanhalta kirkolta lauantaiaamuna 30.10.2021. Helsingin päässä seuraamme liittyi vielä kymmenkunta jäsentämme. Niinpä matka oli täyteen varattu.

Linja-automme kaarsi ensimmäisenä loistavan kuskimme Jussi Harjun johdolla Hakasen Leipomon eteen, jossa tarjolla oli herkulliset sämpylät sekä aamukahvit. Tästä matkamme jatkui Pirkanhovin ja Hämeenlinnan linja-autoaseman (poimimme matkalaisia myös täältä kyytiin) kautta Linnatuuleen, jossa pidimme tauon jo totuttuun tapaan.

Päästyämme Helsinkiin päädyimme ensin ravintola Hookiin herkuttelemaan. Sieltä jatkoimme –  mahat täynnä – kohti Scandic Simonkenttää missä myös yövyimme. Tässä vaiheessa voimmekin jo kiittää ravintola HOOKia / ravintoloitsija Juha Vuoriota sekä henkilökuntaa, kuten Scandic / Kirsi Myllymäki-Mattilaa ja Scandic Simonkentän henkilökuntaa.

Ryhmäkuvan kautta matka jatkui maamme toiseksi vanhimpaan jäähalliin ja IFK:n petoluolaan, jossa kyyti oli kylmää ja tappio taskussa jouduimmekin hallilta hotellille palaamaan. Pelillisesti fyysisyys oli IFK:n ase ja siihen joukkueemme ei tällä kertaa pystynyt vastaamaan ja selkäsauna tuli. Tappiosta huolimatta fiilis oli matkalaisilla hyvä ja ilta jatkui jokaisella omaan tapaan, joko kaupungilla, hotellin ravintoloissa tai nukkumaan mennen.

Herkullisen aamupalan syötyämme starttasimme kello 11:00 hotellilta kohti Tamperetta ja kotona olimmekin hyvissä ajoin jo kahden jälkeen. Seuraavaksi HOOK-Kehräsaari 19.11.2021 sekä 27.-28.11 2021 Kouvola hotellimatka.

Paljon kiitoksia kaikille mukana olleille sekä Atro Vuolle Oy / kuljettaja Jussi Harjulle. Scandic / Kirsi Myllymäki-Mattila, Hakasen Leipomo / Janne, Petteri, Sanna Hakanen Ja HOOK Helsinki henkilökunta / Juha Vuorio. Mainittakoon vielä apulaisille Minna Joutsille ja Lasse Toivalle kiitos sekä erityiskiitos Olavi Virran kappaleen tulkinnasta Lasselle.

Arpajaispalkinnoista kiitämme seuraavia: Scandic / Kirsi Myllymäki- Mattila, Ilves Ikuisesti ry, Ilves -Hockey Oy / Timo Lehtinen, Päivi Jantunen, Oscar Soljamo, Nokian Putkari / Henri Potkonen, Lasse Toiva sekä jääkiekkolegenda Teppo Rastio

 

Terveisin,

Marko Iso-Mustajärvi

 

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry