14.01.2023 Ilves Ikuisesti starttasi kahden linja-auton voimin Jyväskylään

 14.01.2023 Ilves Ikuisesti starttasi kahden linja-auton voimin Jyväskylään

Jyväskylästä on tullut jo perinne hotellivieraspelimatkoille, sillä viime vuosien aikana on juuri Jyväskylä ollut se paikkakunta kevätkaudella, jonne yksi vieraspelimatka on suuntautunut. Tälläkin kertaa matka oli kerännyt kaksi linja-autollista jäseniämme sekä yhteistyökumppaneitamme.

Matkalle startattiin Vanhalta kirkolta totutusti, kun kyseessä on hotellimatka ja sieltä ajettiin Hakasen leipomolle sämpyläkahveille. Aamukahvit saatuamme yhden pysähdyksen taktiikalla saavuimme hotellille Jyväskylään kello kahden jälkeen. Scandic Station oli tieskö monennen kerran jo hotellimme ja jälleen kaikki siellä toimi hyvin. Linja-autoissa oli myös tällä kertaa matkalla tietovisat. Toisen piti Kimmo Leinonen ja toisen Tomi Silen.

Itse päätapahtumaan eli peliin starttasimme yhteiskuvan jälkeen hotellilta neljän maissa. Jypin kotiluola LähiTapiola Areena odottikin vieraita vanhassa paikassa ja linja-autosta purkaantui hyväntuulisia Ilves Ikuisesti jäseniä areenan uumeniin odottamaan pelin alkua. Osa oli istumakatsomossa ja lisähinnasta mahdollistettiin aitio tarjoiluineen halukkaille. Aitiossa olikin vilskettä sillä tervehtimässä kävi Jypistä Koskisen Kalle ja Willmannin Mia pienen karvaisen ystävän kanssa sekä monet muut vierailijat, joista mainittakoon Ilveksen myyntijohtaja Timo Lehtinen, entinen Ilves puolustaja Juha Alen sekä Jypin yksi Sponsoreista Gram / Vesterisen Kimmo.

  Marko &  Jypin Kalle Koivunen

 

Itse päätapahtuma Jyp-Ilves olikin sitten tunteita herättävä hyvä peli, jonka Ilves voitti tiukan väännön jälkeen 0-2. Iloisten tuuletusten ja joukkueen fanien kiittämisen jälkeen meidän joukkomme suuntasi hotellille, joidenkin jatkaessa voitolla yöhön ja joidenkin kiltisti voitolla nukkumaan.

 

 

Aamulla aamiaisen jälkeen oli aika palata kotiin ja menomatka sujuikin yhden pysähdyksen taktiikalla, kuten tulomatkakin joutuisasti, sillä ohjelmassa oli myös arpojen arvonnat. Tampereella olimme noin kello 14:30. Seuraavaksi Hämeenlinna 03.02.2023, joka onkin aivan perinteinen pelimatka eli kotiin palataan heti ottelun päätyttyä.

Iso kiitos kaikille mukana olleille, Atro Vuolle Oy kuljettajille Jarmolle ja Harrille, Scandic Station henkilökunnalle, Hakasen leipomolle sekä Kirsi Myllymäki-Mattilalle. Kiitän myös toisen linja-auton isäntä Pauli Keipilää sekä tietovisan pitäneitä Kimmo Leinosta ja Tomi Sileniä.

Arpajaislahjoittajille iso kiitos myös, jotka näette alapuolella:

  • Ilves Ikuisesti ry
  • Ilves Hockey Oy
  • Hotelli Torni / Etta Sinisalo
  • Hotelli Scandic / Kirsi Myllymäki-Mattila
  • Ravintola Hook
  • Ravintola Vanha Monttu
  • Ravintola Bar Aikalisä
  • Kiekkobussi
  • Hakasen Leipomo
  • Mankeli
  • Hieronta Mankeli

 

Matkaterveisin Marko Iso-Mustajärvi

teksti: Marko

kuvat: Marko, Reijo

 

 

Amerikan meininkiä – Jypin isoin pelaaja?

 

Ilves-fanien lopputaputukset voittoisalle joukkueellemme:

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry