Loppukesästä Tallinnaan ja alkusyksystä Fuengirolaan

ILVES IKUISESTI RY loppukesästä Tallinnaan ja alkusyksystä Fuengirolaan

Ilves Ikuisesti yhdistyksen jäsenten on jälleen mahdollista lähteä viettämään kesäpäivää Tallinnaan sekä syksyn viristäytymismatkalle Fuengirolaan. Molemmat kohteet ovat monille jäsenille aikaisempien Ilves Ikuisesti matkojen myötä tuttuja ja suositut kohteet onkin jälleen otettu matkojen kohteeksi. Tallinnassa vietetään kesäpäivää elokuussa ja virkistäytymismatkaa Fuengirolassa syys-lokakuun vaihteessa.

Tämän vuoden kesäpäivä oli tarkoitus viime vuoden tapaan viettää jalkapallon parissa, mutta Veikkausliigan johto päätti toisin tekemällä jo huolestuttavaksi julkaistun otteluohjelman. Otteluohjelma on täysin järjetön ja toivotaankin tulevaisuudessa otteluita pelattavaksi myös kesäisin sopivina ajankohtina, eikä ainoastaan lopputalvesta alkutalveen jättäen kesälle parhaaseen katseluaikaan katseltavaksi vain muutama peli.

Tämän takia muutaman vuoden takainen Tallinna oli kohde, joka oli helppo valita kesäpäivän vietoksi. Tallinnassa jäsenet pääsevät myös osallistumaan kahdelle eri retkelle eli KGB-museoon ja TV-torniin. Olen suunnitellut matkan tarkkaan käyttäen luppoajankin hyväksi. Näin jo ennen pääsyä hotelliin kirjautumista käydään KGB-museossa ja paluupäivänä hotellihuoneiden luovutuksen jälkeen  TV-tornissa. Molemmat retket ovat suomen kielellä opastettuja ja kuuluvat matkapaketin hintaan, kuten menomatkalla aamiainen laivalla. Hotelliksi on valittu Meriton Grand Conference & SPA, johon kylpylän käyttö sisältyy hintaan aamiaisen lisäksi.

Syys-lokakuun vaihteessa palaamme Fuengirolaan ja aikaisemmilta vuosilta tuttuun hotelliimme EL Puertoon, viime vuonnahan olimme eri hotellissa. Matkapaketti on rakennettu Tampereelta mennen tullen Malagaan suoralla lennolla, lentokenttäkuljetuksilla hotellille ja takaisin. Lisähinnasta järjestetään meripäivä sekä tippukiviluola/vuoristokylä -retket, mikäli osallistujamäärä ylittää vaaditun minimimäärän. EL Puerto on hyvätasoinen hotelli aivan rannassa, hintaan sisältyy lisäksi loistava aamiainen.

Nämä kaksi matkaa ovat jälleen tarkoitetut ainoastaan yhdistyksen jäsenille. Tämä korostaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, sillä jäsenet haluavat nauttia yhdessäolosta myös urheilun ulkopuolella. Olen erittäin kiitollinen, että yhdistys pystyy tarjoamaan keltavihreille sydämille ympäri vuoden toimintaa, joka on rajoitettu ainoastaan jäsenillemme. Espanjan matkat jäävät tämän matkan jälkeen tarjonnasta tauolle, ainakin toistaiseksi. Tämä on jo viides kerta yhdeksän vuoden aikana, kun olen sinne matkan järjestänyt. Katsotaan mitä syksy 2026 tuo tullessaan, mutta lomakohde on joka tapauksessa vaihtumassa.

Kaikilla jäsenillämme on vielä mahdollisuus ottaa osaa ja ilmoittautua molemmille matkoille, sillä tilaa vielä löytyy. Kuitenkin täytyy muistaa, että Espanjan matkan ilmoittautumisaika rupeaa olemaan loppusoralla, joten ole nopea ja ilmoittaudu suoraan yv:llä Markolle tai ilvesikuisesti@gmail.com

Kiittäen Marko

 

 

 

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry