Yhdistyksemme 300. jäsen on Marjo Uusitalo

Ilves Ikuisesti ry:n jäsenmäärä on viime viikkoina kasvanut huimaa vauhtia. Syynä tähän on ainakin osittain ollut yleinen Ilves-buumi, mutta toivon mukaan myös oman toimintamme aktiivisuus, hyvä henki ja näkyvyys.

Tänään saavutimme uuden merkkipaalun, kun Marjo Uusitalo Lapualta liittyi yhdistyksemme 300. jäseneksi.

Marjo oli iloisesti yllättynyt kuultuaan tästä uutisesta. Hän kertoo olevansa alunperin Ylöjärveltä, mutta asuu nykyään Pohjanmaalla Lapualla ja Ilves on aina ollut lähellä hänen sydäntään.

 

Marjo kertoo pelanneensa lapsena jääkiekkoa Ilveksessä ja harjoitukset pidettiin Koulukadulla ja Sorsapuistossa. Vaikka Marjo on ikuinen Ilves, hänelläkin on ollut oma harharetkensä

– On mulla toki heikot hetkenikin, kun teininä aloitin lätkän uudestaan, jouduin Tapparassa pelaamaan, kun Ilveksen naiset oli niin hyviä etteivät mun taitoni riittänyt sinne. Saatiin silloin oikein kausikortitkin. Mutta sitä käytin vain, kun oli paikalliskamppailu ja näin pääsin aina silloin katsomaan Ilveksen peliä Kyllä mä siitä kuulin sitten aina harkoissa.

Takkiaan Marjo ei kuitenkaan koskaan ole kääntänyt.

– Täällä pohjanmaalla ollessani on Ilves kulkenut aina mukanani ja niin se tekee jatkossakin 

Ilves Ikuisesti onnittelee Marjoa lämpimästi ja hänelle toimitetaan kaksi lippua valitsemaansa Ilveksen Veikkausliigan jalkapallon kotipeliin sekä hänen nimellään, jäsennumerollaan ja yhdistyksemme logolla varustetun liiga-ukon (vaiko peräti liiga-akan..).

Facebook-ryhmämme 2500. jäsen on Juuso Haapala

Jo eilen tiistaina totesimme, että Juuso Haapala on Ilves Ikuisesti facebook-ryhmän 2500. jäsen. Tämän johdosta yhdistyksemme lahjoittaa Juusolle kaksi lippua valitsemaansa Ilveksen Veikkkausliigan kotiotteluun.

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry