Veneily on pikkupojasta asti ollut aina osa minua ja niinpä yhdistyksen jäsenille, kun saimme mahdollisuuden päästä Pyhäjärvelle risteilemään, halusin tämän mahdollisuuden myös yhdistyksen kanssa toteuttaa. Otin yhteyden veneen omistajaan Jani Asunmaahan ja sovin ensin yhdestä 4 tunnin matkasta ja sen jälkeen pidemmästä 6 tunnin matkasta.
4 tunnin matkan suunnittelin Tammerfestien yhteyteen ja näin ollen perjantaina 21.07.23 pääsimme ohittaessamme festarialueen ja sen tuhatpäisen yleisön, nauttimaan festareiden tunnelmasta järveltä käsin hetkellisesti. Samalla festarialueella olijat näkivät, kun 17-metrinen, vanharouva nimen saanut vene ylväästi ohitti festarialueen Ilves Ikuisesti jäsenten ollessa veneen ylä -ja alakannella iloisin mielin heiluttaen.
Matka jatkui Pyhäjärven maisemissa poiketen myös Viikinsaaressa. Risteilyllä skoolattiin ja myös nautittiin ravintola Hookin herkuista. Kokonaisuutena 4 tuntia tuntui hyvinkin lyhkäiseltä ja niinpä olinkin varautunut jo seuraavaan risteilyyn, joka tehtäisiin 30.07.2023.
Sunnuntai 30.07.2023 koitti ja kohteena risteilyllä oli Laukon Kartano Vesilahdella, jonne vanhan rouvan keulan käänsikin jo edelliskerrasta tutuksi tullut kapteeni Konsta Suoniemi. Matka kesti pääkallopaikalle 2,5 tuntia suunta ja niinpä perille saavuttuamme olimmekin puolisen tuntia ihailemassa kartanon maisemia käyden virvokkeilla. Paluumatkalla totutusti poikkesimme Viikinsaaressa, jonka ravintolatoiminnasta jäi pikkaisen mietittävää. Ravintola suljetaan kello 18:00 ja siinä ei sinänsä mitään ole, mutta 12 minuuttia ennen sulkemista ei tarjoiltu edes kahvia enää, mutta oluen kyllä sai, niin olisiko, jotain muutettavaa mahdollisesti myyntipisteessä silloin?
Kokonaisuudessaan nämä kaksi risteilyä jättivät todella hyvän mielen ja niinpä varmasti ensi kesänä jälleen veneellä nähdään iloisia Ilves Ikuisesti jäseniä seilailemassa Pyhäjärvellä. Mikäli innostusta riittää ja ilmat ovat suotuisia,niin tulemme tekemään 26.08.2023 vielä yhden 4 tunnin risteilyn, jättäen kuitenkin Viikinsaaren väliin.
Oikein paljon kiitosta veneen omistajalle Janille, sekä loistavalle miehistölle. Jäsenillemme iso kiitos, sekä tervetuloa uudestaan risteilyillemme Pyhäjärvelle. Ravintola HOOK jälleen lukuisten aikaisempien kertojen tavoin loihti herkulliset ateriat matkalle, joten iso kiitos koko henkilökunnalle ja ennen kaikkea ravintoloitsijaperhe Vuorioille.
Risteilyterveisin,
Marko
teksti ja kuvat: Marko
kooste ja sähköpostijakelu: Reijo