Puheenjohtajan helmikuinen tervehdys
Tervehdys yhdistyksen jäsenet, kannatusjäsenet sekä kumppanit!
Vuosi 2023 on vaihtunut ja olemme edenneet jo helmikuuhun. Samalla kevät alkaa häämöttää ja meidän kuninkuuslajimme eli jääkiekon henkeäsalpaavat hetket lähestyvät seuratessamme rakkaan joukkueemme taistoa kohti lopullista huipennusta.
Yhdistyksellemme kevät on myös tärkeää aikaa, sillä yhdistyshän täyttää toukokuussa jo seitsemän vuotta. Yhdistyksen alkutaival on ollut hieno ja olemme hyvin olleet näkyvissä Ilveksen eri lajeissa ja ennen kaikkea tärkeimmässä lajissa, eli jääkiekossa. Kaudella 2022-2023 mainoksemme on komeasti kiertänyt ympäri Nokia Arenaa ja vieraspelimatkojamme on kuulutettu tiheään tahtiin. Nämä osaltaan ovat tuoneet lisää mielenkiintoa yhdistystämme kohtaan ja jäsenmäärämmehän olikin jo komea 701 jäsentä 2022 vuoden päättyessä.
Pari koronavuotta ei yhdistyksemme jäsenmäärään suuremmin vaikuttanut ja siitä saammekin olla teille kaikille oikein kiitollisia! Vuosittain pois jäävien osuus on noin 10 % jäsenmäärästämme ja sitä kun vielä saisimme vähän pienennettyä, niin kasvaisi jäsenmäärämme nopeastikin nelinumeroiseksi. Yritän / yritämme kehittää yhdistystämme koko ajan yhä mielenkiintoisemmaksi, jotta mahdollisimman hyvin pystyisimme olemaan Ilveksen mukana eri lajeissa sopimuksin ja tukien.
Itse yhdistyksen toiminnassa ei 2023 vuonna muutosta tapahdu, yhdistyksen koko toiminnan johtajana jatkaa yhdistyksen perustaja Marko Iso-Mustajärvi. Yhdistyksen hallitukseen sen sijaan valitaan kevään-23 vuosikokouksessa varajäsen sekä hänelle varajäsen. Halukkaat voivat ilmoittautua ja useamman hakiessa vuosikokouksessa äänestetään valinnoista.
OODTAMME HALLITUKSEN VARAJÄSENILTÄ JA VARSINAISILTA JÄSENILTÄ SEURAAVAA:
- Aktiivisuutta yhdistystämme kohden
- Valmiutta tehdä vapaaehtoistöitä etsien kumppaneita, kannatusjäseniä sekä jäseniä yhdistyksellemme
- Tarvittaessa, Markon tai Paulin olleena estynyt, toimia matkanjohtajana, kuten Lasse on toiminut, sekä mahdollisesti ILVES-KLUBI isäntänä pöydässämme, aitiossamme tai Stefans katsomoravintolan pöydässä
- Hallitukseen emme haen jäseneksi tai varajäseniksi ”kokouksissa kävijää”, vaan aktiivisia henkilöitä, joilla on kykyä toimia ja edustaa yhdistystä myös eri tehtävissä tulevaisuudessa.
ILVES IKUISESTI RY HALLITUS KEVÄÄSEEN 2024 SAAKKA:
- Hallituksen puheenjohtaja Marko Iso-Mustajärvi
- Hallituksen sihteeri Pauli Keipilä
- Hallituksen varapuheenjohtaja Lasse Toiva
- Hallituksen varsinainen jäsen Veikko Virtanen
MATKAT-TAPAHTUMAT-SOPIMUKSET ILVES-NETTIKAUPPA
- Matkojen valmistelut ja toteutuksen hoitaa Marko, tarvittaessa apunaan Pauli
- Tapahtumien valmistelut ja toteutuksen hoitaa Marko, tarvittaessa apunaan Pauli
- Sopimukset Ilvestä kohtaan hoitaa Marko, tarvittaessa apunaan Pauli hallituksen muiden jäsenien kanssa
- Tuotteet hoitaa Marko yhdessä Jersey53 Nikon kanssa
ILVES IKUISESTI TOIMINNASSA MUKANA ULKOPUOLELTA HALITUKSEN:
- Reijo Lammi vastaa kotisivuistamme, sekä on yhtenä jäsenrekisterin ylläpitäjänä, kuten myös lähettää puheenjohtajan tekemän jäsenpostin jäsenille kaksi kertaa kuukaudessa
- Jari Juhani Niemi vastaa mainosmateriaalin kuvista yhdistyksen ympärillä sekä taittaa Ilves Ikuisesti Sanomat
Lopuksi voidaan vielä mainita, että matkailu-tapahtumat-konsertit tulevat yhä enemmän kasvamaan yhdistyksen parissa ja toivommekin mahdollisemman monen löytävän mieluisan vaihtoehdon niiden parissa.
Ilves Ikuisesti yhdistys on hieno asia ja olen / olemme hyvin kiitollisia teille kaikille mukana olijoille.
Helmikuisen tervehdyksen myötä terveisin
Marko Iso-Mustajärvi
Ilves Ikuisesti ry:n puheenjohtaja / perustaja
Tampere 04.02.2023