Ilves oli komeasti tyrmännyt puolivälierissä Tapparan voitoin 4-0. Toisin kuin KalPa, joka sai tehdä välieriin pääsyyn täyden 7 ottelun työn. Se ei kuitenkaan näkynyt millään tavalla välierissä, jossa KalPa ryösti kotiedun jo ensimmäisessä Ilveksen kotiottelussa 11.04. (Game1) perjantaina Nokia Areenalla maalein 2-3. Ilves Ikuisesti mahdollisti jäsenilleen totutusti mahdollisuuden ostaa liput yhdistyksen kautta, vierailun ILVES-KLUBILLE yhdistyksen pöytään ja katsomopaikoille sekä paikan aitioon. Aitiossa olikin todellinen jalkapallolegenda Zico pojanpoikansa Lukaksen kanssa katsomassa Markon vieraana ottelun.
Ottelusta ei voittoa kertynyt, mutta seuraavana päivänä eli lauantaina 12.04.2025 yhdistys suunnisti kohti Kuopiota ja toista välierää (GAME2) sekä hotellivieraspelimatkaa. Matka aloitettiin ravintola John Scott`s ravintolassa Ratinassa, jossa meillä oli matkaan lähteville yksityistilaisuus kello 09:00-10:00 aamiaisen merkeissä. Kello 10:00 suunnattiin Atro Vuolle Oy:n linja-autolla kohti Kuopiota Harri Kuusniemen toimiessa kuljettajanamme. Totutusti jäsenille tarjoiltiin Hakasen Leipomon herkkuja. Matkan varrelta otettiin matkalaisia kyytiin vielä Orivedeltä ja Vaajakoskelta ennen Kuopiota, jossa majoituimme tutussa hotelli Puijonsarvessa. Olvi Areenalle päästtyämme KalPa jatkoi siitä mihin Tampereella jäi, jatkoajan 3-2 voitolla ottivat jo toisen kiinnityksen finaalipaikkaan.
Jokseenkin haiken mielin matka jatkui sunnuntaina kohti Tamperetta. Jännitettävää riittti kuitenkin vielä arpajaisten merkeissä, joissa hyvät palkinnot olivat sponsoroineet Paja Bar ravintolapäällikkö Eki – Kaijakka ravintoloittsija Kimmo Sirviö – Hakasen Leipomo Janne, Petteri ja Sanna Hakanen – Ilves Ikuisesti ry – John Scott`S ravintola Janne Hinkkala. Kiitän yhdistyksen puolesta sekä henkilökohtaisesti kaikkia palkintojen sponsoroijia oikein paljon. Tampereella olimme noin kello 17:00 ja odotus seuraavaa välierää kohti alkoi.
GAME3 14.04.2025 oli jälleen kotiottelu ja aitiossa kutsuvieraana oli yhteistyötukija/kumppani Komediateatteri Panu Raipia tyttären Idaliljan kanssa. Totutusti siivet maistuivat ja tällä kertaa pelikin toi riemuntunteita, sillä Ilves voiti ottelun komeasti 3-0 ja kavensi voitot ottelusarjassa näin 1-2.
Game4 pelattiin Kuopiossa, sitä katseltttiin Kehräsaaressa herkutellen ravintola Hookin kabinetissa. Kabinetti oli kertynyt täyteen jäseniä ja kannustus televisionkin välityksellä oli kova, mutta se ei vaan riitänyt. KalPa otti kolmannen kiinnityksen finaalipaikkaan 1-0 voitollaan ja seuraavassa kotiottelussa oltiin pakkovoiton edessä . Hookissa kultaleijonan sekä 1985 viimeisimmän Ilves mestarin Jukka Tammen tytär Oona oli illan emäntänä Hookin puolelta ja kaikki toimi jälleen loistavasti. Kiitos Ravintola Hook / Oona sekä ravintoloitsija Juha Vuorio.
Nokia Areenan aitio 18.04.2025 ja GAME5 oli vuorossa seuraavaksi. Tässä ottelussa Ilves näytti kaapin paikan ja 3-0 voitollaan kavensi kiinnitykset finaaliin voitoin 2-3. Vieraanani aitiossa oli ravintoloitsija pariskunta Juha Vuorio & Helena van Woerden-Vuorio. Tarjolla tietenkin siipiä, joten Hookin siipiä onkin kauden 2024-2025 aikana nautittu huomattava määrä ja tällä menolla siivet jo kiinnittyvät itseeniki. Toisalta, nyt siipiä sitten tarvittaisiin GAME6 21.04.2025 maanantaina, johon Ilves Ikuisesti jälleen suunnistaisi Kuopioon ottelun katsomaan.
GAME6 otteluun lähdetttiin myös yhteistötukija/kumppani ravintola John Scott`s Ratinan kauttta. Kiitän oikein paljon Janne Hinkkalaa sekä ravintolapäällikkö Veikko Pajusta mahdollisuudesta nämä kaksi vieraspelimatkaa etkoineen aloittaa John Scott`S ravintolasta. Paja Par hotelli Torni on paikka mistä yleensä olemme lähteneet, mutta nyt kellonajat olivat niin varhaiset ja hotellin aamiaset sattuivat myös samaan aikaan, niin oli loistavaa toisen vaihtoehdon ollessa käytettävissä. Kello 13:30 Harri Peltomäki oli linja-autoasemalla valmiina meitä kyyditsemään kohti Kuopiota Atro Vuolle Oy linja-autolla. Itse ottelu oli jännitysnäytelmä, jossa Ilves 4-2 tappioasemasta nousi viimeisessä erässä tasoihin ja paikkoja oli myös voittaa ottelu varsinaisella peliajalla. Kiekkojumalat eivät kuitenkaan olleet suosiollisia ja helpohko jäähy koittauttui kohtaloksi jatkoajalla. Näin KalPa marssi finaaliin voitoin 4-2 ja Ilves Raumalle pronssiottteluun. Matkan järjestelyiden jälkeen oli mukava olla turistina matkalla Pauli Keipilän toimiessa matkanjohtajana. Kiitos Pauli.
Kiitän kaikkia mukana olleita jäseniämme oikein paljon – vieraitta ja jäseniä aitiossa – Kuljettajiamme Harri & Harri Atro Vuolle Oy – Ravintola Hook / Oona Tammi & ravintoloittsija Juha Vuorio – Ravintola John Scott`S Janne Hinkkala / ravintolapäällikkö Veikko Pajunen sekä jo aikaisemmin kiitettyjä arpajaispalkintojen sponsoreita. Perjantaina 25.04.2025 jatketaan vieraspelimattkalla pronssiotteluun Raumalle, etkoillen ensi hotelli Tornin Moro Sky Bar:n mahtavissa maisemissa hotellin ylimmässä kerroksessa.
Kiitoksia siis oikein paljon terveisin Marko / Ilves Ikuisesti ry