YLE;n toimittaja Lauri Rautavuori haastatteli yhdityksen perustanutta Marko Iso-Mustajärveä ennen Raumalla pelattua pronssiottelua, joka päättyi Ilveksen voittoon.
Markon haastattelu videoineen ja kuvineen löytyy tästä linkistä.
Ilveksen kultajahti on jatkunut vuosikymmeniä, eikä loppua näy – edellinen mestaruus herkistää fanipomon vieläkin
Ilves on voittanut SM-liigan viimeksi 1985. Fanit pysyvät silti joukkueensa rinnalla, Ilves Ikuisesti ry:n perustaja vakuuttaa.
Ilveksen kannattaminen on kestävyyslaji, Marko Iso-Mustajärvi myöntää.
Ilves Ikuisesti -faniyhdistyksen perustajan sydän on sykkinyt joukkueensa jääkiekolle vuosikymmeniä.
Vaikka Ilveksellä oli nyt kaikki mahdollisuudet kultaan, mestaruus jäi tänäkin vuonna saamatta. KalPa oli lopulta välierissä parempi voitoin 4–2.
Jo ensimmäinen ottelu oli ratkaiseva, Iso-Mustajärvi sanoo.
– Se ratkesi, kun ensimmäinen peli hävittiin kotona. Se kotietu on niin valtava.
Ilveksen kultavuosista on aikaa. Edellisen kerran Kanada-malja nousi vuonna 1985, 40 vuotta sitten, kun Ilves kaatoi TPS:n Turussa.
Iso-Mustajärvi oli 18-vuotiaana paikalla juhlimassa. Muistelu herkistää hänet.
– Oli se mahtava hetki. Ei muuta voi sanoa kuin että hiljaiseksi vetää. Tippa tulee vieläkin silmään.
Kullan karkaaminen taas vuodella ei tuskastuta.
– Joukkue on niin iso asia itselle ja lukuisille muille Ilves-faneille. Me olemme kasvaneet tähän jo synnytyslaitokselta asti. Emme ole näitä kannattajia, jotka muuttavat menestyksen perässä kaupunkiin kannattamaan.
Ilveksen kausi on ollut hyvä, Iso-Mustajärvi sanoo. Hänellä oli kaudelle kolme tavoitetta: mitalipelit, pääsy jääkiekon mestarien liigaan eli CHL:ään sekä Tapparan päihittäminen.
Kaikki tavoitteet toteutuivat.
Olisiko SaiPan mestaruus sulka myös Ilveksen hattuun?
Ilves pelaa tänään perjantaina SM-liigan pronssista Lukkoa vastaa Raumalla.
Voitto olisi Ilvekselle jo 15. pronssimitali joukkueen historiassa. SM-hopeaa joukkue on voittanut yhdeksän kertaa ja kultaa peräti 16.
Liigafinaalissa kohtaavat SaiPa ja KalPa. Monen Ilves-kannattajan valinta voittajasuosikiksi on selvä, onhan Raimo Helminen SaiPan päävalmentaja.
Olisiko SaiPan mestaruus ikään kuin osavoitto Ilves-faneille?
– Hän tekee loistavaa työtä, ja kaikki kunnia Saipalle ja Raipelle. Missään nimessä se ei mikään lohdutus ole, jos hän voittaa mestaruuden, mutta totta kai sitä toivotaan, Iso-Mustajärvi muotoilee.
58-vuotias Ilves-fanien johtohahmo toivoo, että malja palaisi Ilvekselle vielä hänen elinikänsä aikana.
Jos niin käy, kultajuhlasta tulee ikimuistoinen, Iso-Mustajärvi vakuuttaa.
– Eiköhän Tampere räjähdä.
Kuva: Antti Eintola / Yle