Ilves Ikuisesti vieraili Suomen parhaassa siipiravintola Hookissa ennen siirtymistä Nokia Areenaan Tappara-Ilves otteluun

Ilves Ikuisesti yhdistyksen puheenjohtaja ja perustaja Marko Iso-Mustajärvi oli kutunut Kehräsaareen ravintola Hookiin yhteistyökumppaneita. Yhdistyksen jäsenillä oli myös mahdollisuus osallistua mukaan tapahtumaan ruokailun sekä Tappara-Ilves ottelun lipun hinnalla. Hookiin saapuikin 60 Ilves-fania, niin kumppaneita kuin jäseniäkin, nauttimaan Hookin herkuista. Ravintoloitsija Juha Vuorio oli yllätykseksi vielä tuplannut siipien määrän annoksiin, joten herkuttelua riitti aina lähes kello 18:00 asti ennen siirtymistä Nokia Areenaan otteluun Tappara – Ilves.

 

Vieraisiin kuului myös Ilves Hockey Oy:n myyntijohtaja Timo Lehtinen sekä myyntipäällikkö Markus Kulmanen, kuten Ilves Football Oyn myyntipäällikkö Lauri Lätti, joten Ilves oli myös hyvin edustettuna kuten kuuluukin Ilves Ikuisesti tilaisuuksissa. Legendoista jo monille tuttu Lasse ”Oka” Oksanen oli tietenkin myös kutsuttu paikalle.

 

Herkuttelujen jälkeen siirryttiin Nokia Areenaan katselemaan jo tutuksi tullutta Ilveksen hallintaa viiden vuoden ajalta, lukuun ottamatta kauden ensimmäistä peliä. Tänään loistava uusi Ilves-hankinta Lukas Svejkovsky olikin voiton kapellimestari yhdessä Eemeli Suomen sekä maalivahtimme Dominik Pavlatin nollapelin myötä. Tappara sai jälleen tuntea Ilveksen voiman numeroin 0-4.

 

Hook avaa tammikuussa Fuengirolaan uuden ravintolan, jonka avajaisiin sain itsekin kutsun.

 

Iso kiitos Hook henkilökunta sekä Juha Vuorio ja kaikki paikalla olleet, kiva ilta jälleen kerran.

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry