
Jokereiden KHL-seikkailu päättyi aikoinaan tylysti, ja vaikka kuinka rumaakin kielenkäyttöä käyttäen uhottiin ettei tuohon p…. sarjaan enää ikinä palata, niin siellä Jokerit nyt vaan on. Paluu kävi Metsiksen kautta suuren narinan ja porun kautta, ja lopulta kun sarjaa uudistettiin, mahdollisti se Jokereiden paluun liigaan. Artikkelin lopuksi yhteenveto kuinka omasta mielestäni vierailu ottelutapahtumaan meni ja sitä edeltäneet vaiheet asioidessani Jokereiden kanssa, mutta nyt itse artikkeliin.
10.10.2026 lauantai oli päivämäärä, kun Tamperelta lähti Stadiin kaiken kaikkiaan noin 2000 Ilves-fania. Tästä määrästä Ilves Ikuisesti jäseniä oli noin 10% eli 200, joten hyvin olimme mekin siellä myös edustettuna. Itse yhdistyksen matkalle osallistui 105 jäsentä, joista 57 oli 57-paikkaisessa linja-autossa, joka palasi heti pelin jälkeen Tampereelle. 48 jäsentä taasen oli 49-paikkaisessa linja-autossa, ja tämä matkaseurue jäi ottelun jälkeen hotelli Presidenttiin yöksi.
Perinteiseen vieraspelimatkaan osallistuville oli etkot hotelli Tornin Paja Barissa ennen ottelua ja matkaan linja-auto lähti matkanjohtaja Piia Hyttisen johdolla kello 13.30 hotelli Tornin edestä. Hotellivieraspelimatkan linja-auto lähti jo matkaan Lielahden Tokmannilta aamu yhdeksän jälkeen, jonka jälkeen haettiin vielä linja-autoasemalta ja Nekalasta Hakasen leipomolta väkeä. Matkaan saatiin myös tarjottavaa ravintola John Scott`s Tampereelta, jotka ravintolapäällikkö Veikko Pajunen toi linja-autolle.
Siinä vaiheessa kun perinteinen linja-auto Tampereelta lähti, oli toisen matkaseurueen väki jo Helsingissä ruokailemassa ja paikkahan oli tutuksi jo tullut John Scott`s. joka on yksi yhteistyökumppaneista eli yksi päätukijoistamme Tampereen, Helsingin ja Turun ravintoloilla. Totutusti kaikki sujui loistavasti, siitä iso kiitos Helsingin pään ravintolan henkilökunnalle, kuten Paja Barin henkilökunnalle Tampereelle, jossa toisen matkaseurueen etkot olivat.
Ruokailun jälkeen oli aika siirtyä SOK hotelli Presidenttiin, jossa kirjautumisen jälkeen puettiin pelipaidat kannatusta varten päälle ja linja-autolla siitä kohti Veikkausareenaa, jonne olikin jo saapunut toinen matkaseurueemme ennen meitä. Itse Veikkausareena on mielestäni huomattavasti käytännöllisempi kuin Tampereella Nokia Areena. Käytävillä on tilaa, sekä istumapaikat ovat penkeiltään leveimpiä ja niissä on mukavampi näin ollen istua. Pelillisesti Jokerit on kaukana siitäk mitä ne joskus aikaisemin liigassa ollessaan olivat ja 0-3 lopputulos maaritteli heitä, sillä lukemat olisivat voineet Ilvekselle olla paljon suuremmat.
Ottelun ajan oli loistava tunnelma, josta huolta pitivät noin 2000 Tampereelta tullutta Ilves-fania. Ainoan negatiivisen, jos kyseistä sanaa käytetään, tunnelman jätti Jokereiden dj, joka oli vielä täysin mestistasolla, sekä jääkoneen kuljettajat, jotka työnsivät koneensa puhdistamaan kenttää Ilveksen pelaajien vielä kiittäessä paikalle tulleita faneja.
Ottelun jälkeen iloiset Ilves-fanit lähtivät Tampereelle, kuten meidän toinen linja-auto, ja osa jäi Helsinkiin, kuten me toisen matkaseurueen jäsenet illanviettoon. Osa lähti humputteleen ja osa nauttimaan, kuten me, hotellin ravintolan herkuista ruokailun merkeissä. Kattavan aamupalan jälkeen olikin aika lähteä Tampereelle, jääkiekon pääkaupunkiin, ja todeta, on se vaan hieno olla Ilves Ikuisesti -jäsen sekä liigakärjen kannattaja.
Kiitän oikein paljon Atro Vuolle Oy sekä kuljettajiamme Pasia ja Jiriä – SOK Presidentin henkilökuntaa – John Scots`s Tampere ravintolapäällikkö Veikkoa sekä John Scott`s Helsinki henkilökuntaa – Jokerit toimistoa sekä järjestyshenkilökuntaa – mahtavia Ilves Ikuisesti jäseniä sekä kumppaneita jotka matkassamme olitte – Paja Bar henkilökuntaa – Paulia joka apunani oli sekä toisen linja-auton matkanjohtaja Piia Hyttistä oikein paljon!
Seuraavaksi 16.10.2026 Hämeenlinnan perinteinen vieraspelimatka sekä seuraava hotellivieraspelimatka 30.-31.01.2027 Lahti.
Markon kirjoitus somessa alla!
11.10.2026 jälkipyykkiä eilisen 10.10 pelatun Jokerit – Ilves ottelun jälkeen näin aamiaiselta käsin hotelli Presidentistä
Paljon vieraspelimatkoja tehneenä ja pitkään eri kaupunkeihin Ilves Ikuisesti jäseniä vietyäni, voin niillä silmin katsoa tähän pelitapahtumaan ja tehdä yhteenvedon:
ENNEN PELIÄ ASIONTI JOKEREIDEN TOIMISTON KANSSA
– Vaikeasti saavutettava, eli yhteydenottoihin vastattiin pitkillä viiveillä ja joihinkin asioihin ei saanut vastausta lainkaan. Toki osaan vastattiin nopeastikin, mutta kokonaisuutena ei muiden liigajoukkueiden tasoa vielä.
– Kuitenkin lopputulos lippujen suhteen oli kiitettävä hyvine paikkoineen jäsenillemme ja edulliseen hintaan, josta iso kiitos. Myös kiitettävästi oli laitettu itselleni toivotut paikat omaan kirjekuoreeni, joten iso kiitos siitä.
SAAPUMINEN
– Loistavasti järjestetty alusta loppuun. Ammattitaitoinen järjestyshenkilökunta, ammattitaitoisen järjestyksestä vastaavan esimiehen myötä.
– Yhteydenotot soitoin kiitettävä. Saapuminen ja poistuminen hyvin ohjattuun jättö- ja hakupaikkaan aivan areenan viereen, jossa järjestyshenkilö tuomassa liput linja-autoihimme. Ohjaus siitä halliin selvä ja kaikki siirtyivät kuten muillakin paikkakunnilla omatoimisesti areenaan ilman vierellä käveleviä järjestysmiehiä. Kokonaisuus kiitettävä.
FANIT
– Tähän en ota muuta kantaa kuin sen, että en arvosta mustiin pukeutuneita,kasvot peitettyjä faneja, olivat ne sitten mistä seurasta tahansa. Joukkueita pitää kannattaa joukkueen väreissä ja jokaisen pitää pystyä omalla kasvolla esiintymään.
– Ottelua ennen ja sen aikana täytyy kannattaa asiallisesti, ei halventaen vastustajaa oli sitten kyse seurasta kuin seurasta.
– Nämä kun unohdetaan, oli hieno tunnelma ja kannatus. Voi vain olla ylpeä ja kiitollinen siitä, minkälainen kannatus 2000 tamperelaisella fanilla oli ottelussa. Nämä ovat sellaisia hetkiä jotka jokainen paikallaolija muistaa loppuelämän.
DJ
– Divaritason levylasse, joka yritti pilata Ilveksen joukkueen ja fanien yhteisen hetken pelin jälkeen. Ala-arvoinen suoritus kaverilta, jonka paikka ei perinteikkään Jokereiden dj.nä kuuluisi olla. Ilmeisesti alakerran poikia, joka yrittää saada edes jonkinlaista näkyvyyttä some -ja lehtikirjoitusten kautta itsellensä.
– Huvituin myös Eppujen vuosi 85-biisin soitosta. Seura joka vuosia divaria kuluneena ja täksi kaudeksi liigaan nousseena ei kuuluisi tämmöistä dj:tä palkkalistoillansa pitää.
OTTELU
– Jokerit ei mukana pysynyt ja 0 – 3 numerot maarittelivat heitä. Ilves oli joka alueella parempi ja paljon täytyy tapahtua, jos Hahl tämän joukkueen saa sarjassa pidettyä.
LOPUKSI
– Kiitos Jokerit-organisaatio, oli hienoa olla vieraana ottelussa. Alakatsomo 113 oli hyvä paikka seurata peliä – Kiitos Tampereen Ilves-fanit, oli loistava tunnelma – Ilves Ikuisesti meidän mukana olleet 105 jäsentä. Iso kiitos, että käytös oli kuten aina fiksua ja asiantuntevaa ilman ylilyöntejä. Näin pitääkin toimia, olen ylpeä yhdistyksemme jäsenistä sekä rakkaasta Tampereen Ilveksen joukkueesta, hieno voitto.



