Ilves Ikuisesti tekee totutusti vieraspelimatkoja paljon, mutta kolmen pelin kuukaudet, jollei
pudotuspelejä mukaan lasketa ovat harvinaista herkkua. Tähän kiertueeseen mahtui tällä kertaa
yksi hotellivieraspelimatka Lappeenrantaan sekä perinteiset matkat Jyväskylään ja Helsinkiin.
Yhdestäkään pelistä ei pisteitä jäänyt saamatta, kuitenkin Lappeenrannassa tappio hännän huipulle
voittolaukauskisan jälkeen tuntui katkeralta. Jyväskylästä tuomisena oli 3 pisteen voitto ja
varsinkin Helsingin 3 pistettä 2-5 numeroin maistui todella makealta.
Lappeenrannan hotellimatka 14-15.10.2023 oli jälleen kerran tuloksesta riippumatta matkana
hieno kokemus. Hyvätasoinen SOK Lappee oli toimiva ja laadukas hotelli loistavan henkilökunnan
ohella. Illalla karaokemestarit Arska, Henkka, Lala, Juke, Sakke sekä Jere kohautti paikallisen ravintolan
yleisöä, jossa Henkan rinnalle saapui duetoksi paikallinen asukas. Linja-autossa nautitut Hakasen
sämpylät tripin kera maistuivat hyvältä ja loistavat arpajaiset, niin Scandicin, Sok:n ja monien muiden
lahjakorttien muodossa, olivat mieluisat.
Hotellimatkat onkin juuri se kohde, mihin mielellään tullaan ja irtaudutaan hetkeksi ystävien kanssa rentoutumaan. Sanaa ystävien kanssa painotan, koska juuri yhdistys Ilves Ikuisesti on mahdollistanut uusien Ilveshenkisien ystävien tutustumisen
toisiinsa ja niinpä me olemmekin kuin yhtä suurta perhettä.
21. & 28.10 oli ensin Jyväskylä ja sitten Helsinki, matkat tehtiin poikkeuksellisesti pikkubusseilla, mutta se ei
millään tavalla tunnelmaa latistanut, vaan kaikilla oli loistava fiilis ja ilo ylimmillään molempien
voitettujen pelien jälkeen. Niinpä Tampereelle päästyämme väki jatkoi yhdessä juhlimaan
paikallisiin ravitsemisliikkeisiin.
SITTEN MATKOISTA VÄHÄN TIETOA
Matkojen tekeminen ei pelkästään ole matkanjohtajana olemista ja niinpä se vaatiikin ennen
toteuttamista monta eri vaihetta. Puheenjohtaja/yhdistyksen perustaja Marko Iso-Mustajärvi
suunnittelee kaikki matkat alusta loppuun ja se vaatii aina oman työmääränsä, joka vie päivittäin
osan päivän ajasta. Ensin solmitaan suhteet yhteistyökumppaneihin sekä vierasjoukkueiden
toimistoille/organisaatioihin. Tämän jälkeen suunnitellaan jääkiekkokauden pelimatkat, kuten
koko kalenterivuoden muu matkailu-/virkistystoiminta. Näiden toimenpiteiden jälkeen alkaa
matkojen postaus sivullamme sekä osallistujien maksujen tarkistaminen. Viimeisenä ennen
matkaa informoidaan matkalaisia niin sivuillamme, kuin sähköpostitse. Voidaankin sanoa, että se
matkan vetäminen on helpoin vaihe.
Ilves Ikuisesti yhdistys on hyvin vastaanotettu vieras ja suhteet eri organisaatioihin ovat hyvät tai
sanotaanko loistavat. Meille katsotaan aina hyvät istumapaikat eli emme ole fanikatsomossa, jossa
toki ottelun kannalta se fiilis luodaan siellä olijoiden kesken ja me omilta paikoiltamme yritämme
sitä parhaan mukaan tukea. Meille myös tarjotaan vip- sekä aitiomahdollisuuksia ja niissä useinolemme olleetkin. Sanotaanko niin, että alusta asti on ollut tarkoitus antaa matkalla elämyksiä ottelun lisäksi ja siksi eri tapaamiset legendojen kanssa, kuten Juhani Tamminen sekä edesmennyt Teppo Rastio ovat hyviä esimerkkejä, joissa olemme jo paikkakunnalla eri tilaisuuksissa olleet ennen ottelua. Nämä tilaisuudet aina on sovittu etukäteen ja silloin ne tehdään yksinomaan Ilves
Ikuisesti yhdistykselle.
Matkanjohtajia on lisätty eri matkoille, koska työmäärä yhdistyksessä on niin suureksi noussut.
Marko veti alkuaikoina kaikki matkat yksin mutta enää se ei mahdollista suuren työmäärän vuoksi
näin toimia. Jo muutaman vuoden on apuna perinteisillä matkoilla Pauli Keipilä ollut ja nyt Pauli
vetääkin perinteiset matkat pääsäännöllisesti. Paulin estyessä matkan vetäjäksi siirtyy Lasse Toiva
ja vasta, jos kumpikaan heistä ei pääse mukaan vetää matkan Marko. Hotellimatkat ovat sitten
aina Markon vetämiä ja mukana on tarvittaessa avustamassa Pauli. Erikoismatkat sekä kaikki
ulkomaalle suunnatut matkat vetää Marko.
Seuraava matka suuntautuukin jo viikonloppuna Vaasaan, jossa yövymme myös ja matkalaisia
mukana on 56, joille oikein paljon tervetuloa mukaan.
YT. Marko