
Ilves Ikuisesti julkisti vuoden 2024 jäsenensä jouluristeilyllään
Ilves Ikuisesti risteili 7.-9.12 Helsingistä Päivä Tukholmassa ristelyn ja julkisti samalla vuoden 2024 jäsenen. Ilves

Ilves Ikuisesti risteili 7.-9.12 Helsingistä Päivä Tukholmassa ristelyn ja julkisti samalla vuoden 2024 jäsenen. Ilves
Vuoden 2024 toinen Ilves Ikuisesti Sanomat on nyt ilmestynyt. Pääset lukemaan lehden tästä linkistä

26.11.2024 oli jälleen päivä, jolloin yhdistyksen yhteistyökumppanit sekä kunniajäsenet olivat ensin Nokia Areena kierroksella sekä

Koskikeskuksessa sijaitsevan K-Koskiherkun kauppiaspariskunta Jarmo ja Mia Karhunen ovat jo pitkään olleet Ilves Ikuisesti yhdistyksen

2024 on ollut varsin vilkas vuosi konserttien osalta. UMK – ISKELMÄGAALA – Kiitos Paula konsertti

Arvoisat yhdistyksen jäsenet, kannatusjäsenet sekä tukijat Kuukausi on vaihtumassa joulukuuksi ja sitä mukaan myös vuoden

Ilves Ikuisesti yhdistyksen puheenjohtaja ja perustaja Marko Iso-Mustajärvi oli kutunut Kehräsaareen ravintola Hookiin yhteistyökumppaneita. Yhdistyksen jäsenillä

Hiukan alavireisesti pelanneelle Ilvekselle maaottelutauko saattoi tulla hyvään saumaan. Akkujen latausten lisäksi joukkuee pystyi hiomaan

Yhdistys vietti joulujuhlaa Hotelli Tornin tiloissa – Jari Vainiosta uusin Kunniajäsen Ilves Ikuisesti otti pienen

Ilves sytytti Tampereelle todellisen jalkapallobuumin viihdyttävällä pelillään sekä upean stadionin puitteilla. Mestaruudesta viimeiseen otteluun asti