HIFK-Ilves 14.2.2017

Ilves-Ikuisesti ry:n Ystävänpäivän vieraspelimatka oli kerännyt kolmisenkymmentä osallistujaa. Matkanjohtaja Marko Isomustajärvi ja uusin kunniajäsenemme Harri ”Hopa” Holli noudettiin  komeasti kotiovelta Ryydynpohjasta. Kuljetuskalustonamme oli ajanmukainen Hauhon Liikenteen bussi, jota ohjasti jäsenemme, liikennöitsijä Rami Nieminen. Pääjoukko otettiin kyytiin Vanhalta kirkolta klo 15 ja matkalaisia poimittiin vielä Sääksjärveltä ja Linnatuulesta. Matkan kunniavieraana oli Hopan lisäksi myös vuoden 2016 kunniajäsenemme Kyllikki Nevala.

Hämeenlinnan Linnatuulen taukopaikassa luovutettiin yhdistyksemme toisen eli vuoden 2017 kunniajäsenen diplomi Harri ”Hopa” Hollille. Tapausta juhlistettiin luonnollisesti kuohujuomalla. Samaan kuvaan saatiin molemmat kunniajäsenemme.

Pirjo ja Timo Ervast viettivät matkalla myös hääpäiväänsä, jota juhlistettiin heidän tarjoamillaan hyvillä Hakasen Leipomon kekseillä ja oluella.

Juhlistettiinpa vielä kertaalleen myös Marko Isomustajärven tammikuisia 50-vuotispäiviä ja tähänkin liittyen Markolla oli juomaa tarjolla.

 

Menomatkalla järjestettiin myös avausmaaliveikkaus jonka yllätykseksi voitti Pirjo Ervast ja sai siitä kaksi lippua Ilveksen kotiotteluihin. Yllätysarvonnassa puolestaan voittajia oli Timo Ervast, joka sai Ilveksen kannatuslipun ja Juha Kauppinen, joka puolestaan sai Ulkojäät 2016 -tapahtuma kaulahuivin.

Tauon jälkeen ajettiin suoraan Helsingin jäähallille, ”Nordikselle”, missä ryhmäämme liittyi muutama pääkaupunkiseudun jäsenemme. Sihteerimme Matti Pihkala jakoi pääsyliput ja otteluun valmistautuminen alkoi. Vierasfanien katsomossa E1 oli meidän ryhmämme lisäksi aika mukavasti myös muita Ilveksen kannattajia. Ottelutapahtuma tietenkin kruunasi onnistuneen matkan. Ilves osoitti edelleen olevansa kiinnostunut pudotuspelipaikan saavuttamisesta ja osin meidän ryhmämme ja paikalla olleen muun ilahduttavan runsaslukuisen kannattajajoukon tuen siivittämänä nälkäinen Ilves raateli HIFK:n sen aina haasteellisessa Nordenskiöldinkadun luolassa selkein 1-4 -lukemin. Ilveksen jatkomahdollisuuksien kannalta elintärkeän ottelun raportin voit lukea Ilves.comista.

Mainittakoon vielä se, että Marko sai matkan aikana useita uusia sitoumuksia keräykseemme, jolla rahoitamme osakkeiden merkitsemistä yhdistyksemme lukuun Ilves-Hockey Oy:n käynnissä olevassa suunnatussa osakeannissa.

Kotiinpaluumatkan tunnelma voitokkaan Ystävänpäivän vieraspelin jälkeen oli luonnollisesti korkealla jaa tyytyväiset matkalaiset saatiin vielä saman vuorokauden lukuun koteihinsa

Ilves-Ikuisesti kiittää lämpimästi kaikkia matkalla mukana olleita ja toivottaa uudet ja vanha jäsenensä tertervetulleiksiös seuraaville reissuille – kenties jo 7.3. Kouvolaan.

 

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry