Ilves Ikuisesti ry suuntasi vielä kerran vuonna 2021 vieraspelimatkalle. Matka suuntautui Hämeenlinnan Rinkelinmäelle, jossa HPK oli esittänyt Pikkaraisen johdolla loistavia otteita viime peleissään. Totuttuun tapaan perinteisille matkoille jälleen lähdettiin hotelli Tornin edestä, jossa Paja Bar / Etta Sinisalon johdolla tarjosi huikeat edut jäsenille ennen matkalle lähtöä. Ilves Ikuisesti ry kiittääkin oikein paljon 2021 vuodesta Paja Bar / Etta Sinisaloa.
Matka taittui komeasti Rinkelinmäelle huolimatta pienestä lenkistä, jonka jouduimme tekemään. Lenkki johtui siitä, että Sääksjärven rampilla odottaneet Arska ja Jukka huomasivat Ilves Ikuisesti linja-auton tulevan, mutta jostain kummasta linja-auto hurjasteli ohi ja pienen lenkin kautta haki iloiset odottelijat kyytiin pahoitellen.
Hämeenlinnassa totuttuun tapaan, kuten muissakin halleissa, oli hyvä vastaanotto henkilökunnalta mutta väen vähyys, reilu kolmetuhatta katsojaa ihmetytti. Olihan HPK nousussa ja aivan kuuden joukon kynnyksellä jo. Itse pelillisesti HPK käytti tekopaikat, toisin kuin Ilves, hyväksi ja näin ollen jouduimme poistumaan hallista tappiota harmitellen.
Tampereelle matka sujui joutuisasti ja hyvässä hengessä 5-1 tappiosta huolimatta. Osa jatkoikin iloisin mielin keskustan humuihin saavuttuamme Tampereelle. 2021 vuosi on nyt matkailun osalta taputeltu ja jatketaan heti tammikuun alussa matkalla Ouluun.
Kiitoksia kaikille matkoillamme olleille 2021 vuonna oikein paljon. Yhteistyökumppaneille Atro Vuolle Oy:lle sekä kuljettajinamme toimineille Harri Peltomäelle & Jussi Harjulle iso kiitos, kuten liikennöitsijälle ja hänen Anne tyttärellensä myös.
Scandic / Kirsi Myllymäki-Mattila iso kiitos, kuten Hakasen leipomo / perhe Hakaselle. Ravintola HOOK / Juha Vuorio & henkilökunta iso kiitos, kuten vielä kerran Paja Bar / Etta Sinisalo myös.
Lopuksi kiitos teamillemme Marko, Pauli, Minna sekä Lasse ja apulaisena silloin tällöin toiminut Pirjo. Tästä on hyvä jatkaa 2022 vuonna ja jos jollekin kiitos jäi sanomatta, niin kiitos.
Terveisin,
Marko