Puheenjohtajan kirje keväällä 2018

TERVEHDYS ILVES IKUISESTI RY:n JÄSENET! 

Olemme edenneet jo pitkälle kevääseen ja jääkiekkokausi niin miesten, kuin naisten osalta on loppu. Miesten osalta emme yltäneet minimitavoitteeseen, mutta naisten kausi oli hieno. Runkosarjan voitto ja päätteeksi hopeamitalit kaulaan ripustettuna oli pelaajille pettymys, mutta kirkastuu iloksi ja voitoksi vielä kevään aikana.

Yhdistyksessämme vuosi on alkanut myös vilkkaasti. Useamman jääkiekon vieraspelimatkan lisäksi on paljon muutakin tapahtunut. Innokas ryhmä oli naisten loppupelejä kiertämässä ja myös maaottelumatkat avattiin matkalla Hämeenlinnaan, jossa vastassa oli Valko-Venäjä. Tästä matkailutoimintamme jatkuu 12.-19.4.2018 Fuengirolan matkalla, jonne meitä lähtee 14 matkalaista. Matkaan kuuluu myös Malaga-Real Madrid pelissä käynti, joten näemme vähän espanjalaista jalkapallokulttuuria ennen Ilveksen Tammelan pelejä.

Juha Lehtisen M/S Tampere on uusi yhteistyökumppanimme ja M/S Tampereella tulemme järjestämään kesäisen 3 tunnin risteilyn 30.6.2018 eli kesäkuun viimeisenä lauantaina. Matkan hinta on 30€ ja toivomme runsasta osallistuja määrää. Matkalla saattaa olla myös tuttuja kasvoja joukkueidemme parista, joten ilmoittautukaa ihmeessä mukaan. Matkan hintaan kuuluu ruokailu ja noin 90 matkalaista otetaan maksimissaan mukaan. Nyt (10.4.2018) risteilylle ilmoittautuneita on 62 henkilöä.

Yhdistyksen kevät on muuten ollut vilkas ja erilaisia sopimuksia yhteistyökumppaneitten kanssa on tehty. Merkittävin sopimus oli, kun kävin allekirjoittamassa huomattavan yhteistyösopimuksen Ilves-Hockey Oy:n kanssa. Sopimuksen sisältöhän on jo julkaistu, mutta muistin virkistämiseksi ehkä isoimmat siihen kuuluvat asiat ovat meidän oma aitio koko kaudeksi, E-parven koko kyljessä pyörivä mainoksemme otteluiden aikana, oma kummipelaaja, -15% alennus Ilveksen omista fanituotteista jäähallin fanikaupasta sekä uudesta avattavasta Sammonkadun liikkeestä. Pitkälti samantyylinen sopimus – pois lukien aitiot,  koska aitioita Tammelassa ei ole – on jo aikaisemmin tehty jalkapallojoukkueen kanssa (sis. sopimuksen myös naisjoukkueen kanssa). Myös Ilves ry:n kanssa sopimus jatkuu samalla tapaa, kuin on tähänkin asti ollut ja uutena mukana aivan loistava APPI-sovellus.

Yhdistyksen fanituotepuolta on kehitetty myös ja uutuutena jäsenille markkinoidaan kevättakkia sekä liiviä ja lippalakkia. Myös aiemmat tuotteet ovat saatavilla aina vuodenajan mukaan. Kaikki tuotteemme, jotka tuomme markkinoille, ovat pääsääntöisesti Ilves-logolla varustettuja ja maksamme niistä korvauksen Ilves ry:lle.

Pyrimme jatkuvasti ideoimaan uusia asioita ja yhteistyökuvioita ja toivommekin, että yhdistyksen jäsenet tuovat myös omia ideoitaan meille julki. Mitä enemmän meitä on ja mitä enemmän saamme yhteistyökumppaneita, niin sen enemmän pystymme tukemaan Ilvestä eri muodoissa ja rakentamaan omaa toimintaamme. Seuraava tapahtumamme on Ilves-Cup Kaukajärvellä, jossa olemme mukana toimitsijoina. 21.4.2018 pelattavassa Cupissa on huomattava määrä Ilveksen vanhoja huippupelaajia mukana ja tapahtuman yhteydessä lahjoitamme myös Raipe-rahastolle keräämämme tuoton. Keräyshän suoritetaan yhdistyksen jäsenien antamilla lahjoituksilla lyhentämättömänä.

9.4.2018 pidimme yhdistyksen vuosikokouksen Hakasen leipomon tiloissa Nekalassa. Hakasen leipomo sponsoroi meille tilat sekä tarjoilun, joten oikein paljon kiitoksia Sanna, Janne sekä Petteri Hakaselle. Kokouksessa käsiteltiin tilikausi 2017 sekä valittiin uusi hallitus kaudelle 2018. Hallitukseen valittiin Mika Laakso, Pauli Keipilä sekä Harri Holm ja varajäseneksi palaa Topi Teisko. Hallitus piti pienimuotoisen kokouksen heti yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen ja hallituksen kokoonpanoksi muodostui seuraava:

  • puheenjohtaja Marko Isomustajärvi
  • sihteeri Mika Laakso
  • varapuheenjohtaja Pauli Keipilä
  • varsinainen jäsen Harri Holm
  • varajäsen Topi Teisko

 

Rahaliikenteen ja laskujen maksun hoitaa Marko Isomustajärvi, joka puheenjohtajuuden lisäksi toimii rahastonhoitajana. Pauli Keipilällä on myös yhdistyksen tiliin käyttöoikeus. Nimenkirjoitusoikeudet Marko Isomustajärven lisäksi on yhdessä Pauli Keipilällä sekä Harri Holmilla. Toiminnantarkastajana toimii Jukka Rajala, varatoiminnantatarkastajana Jarmo
Karhunen sekä kirjanpito ulkoistettiin kirjanpitotoimisto Tili Holli Ky:lle.

Ilves Ikuisesti ry toivottaa kaikille jäsenilleen oikein hyvää kevättä ja kiittää kaikkia jäseniä mukana olosta yhdistyksessä.

 

TAMPERE 10.4.2018

Marko Isomustajärvi

Hallituksen puheenjohtaja

Jaa tämä
© Ilves Ikuisesti ry