Vuosi 2019 oli kokonaisuudessaan iso vuosi yhdistyksellemme. Vankistimme asemaamme Ilveksen ympärillä tullen kaikkien lajien tukijaksi. Futsal, ringette ja salibandy tulivat lajeina mukaan joukkoomme. Näin saimme suurimman haaveeni yhdistystämme koskien toteutettua eli nyt olemme lajissa kuin lajissa Ilveksen mukana. Yhteistyösopimukset eri lajien sekä Ilves ry:n kanssa muodostivat kokonaisuudessaan jo huomattavan summan. Siihen kun yhdistetään vielä eri lahjoitukset junioreiden tukemiseksi voimmekin todeta, että olemme varmastikin hyvinkin mieluisa kumppani Suomen suurimmalle urheiluseuralle lajissa kuin lajissa.
Keväällä 2019 saimme myös hienon kunniamaininnan vuoden 2018 tamperelaisäänestyksessä sijoittumalla toiseksi vain yhden äänen erolla äänestyksen voittaneeseen Costello Hautamäkeen. Kunniamaininta on erittäin hieno osoitus siitä, kuinka arvostetuksi yhdistykseksi olemme omassa kaupungissamme nousseet Ilveksen tukijana. Jäsenmäärämme oli vuoden lopussa 577 jäsentä, joka on hieno jäsenmäärä vasta 12.5.2016 perustetussa yhdistyksessämme. Toki ensimmäisen kerran jäsenmäärämme ei kasvanut, vaan jäi 5 jäsentä alle edellisvuoden jäsenmäärän, joka oli 582.
Erilaisia matkoja sekä tapahtumia, jossa olimme mukana, oli kymmeniä yhdistyksellämme. Ehkäpä mieleen jäävin oli kuitenkin jalkapallon Cup-mestaruusmatka Maarianhaminassa, jota isolla joukolla olimme seuraamassa. Tämän kauan odotetun mestaruuden juhlia olimme järjestämässä Tammelantorilla Papan Saunapalvin kanssa. Tämä oli ikimuistoinen muisto yhdistyksellemme, muisto johon en usko monenkaan yhdistyksen saavan koskaan mahdollisuutta.
Tätä kirjoittaessani olemme juuri palanneet yhdistyksemme isoimmalta matkalta eli Tallinnan vieraspelimatkalta. Oli mahtava kokemus 105 jäsenen kanssa olla todistamassa jääkiekkojoukkueemme ensimmäistä liigaottelua ulkomailla. Kotiin tuliaisina meillä oli myös tästä ottelusta tuomisia sillä Ilves nappasi komean kolmen pisteen voiton Saipasta mukaansa. Samalla voinkin todeta, että tänä keväänä odotamme joukkueen menevän pitkälle ja olevan loppuun asti kannun metsästyksessä mukana.
Mitä vuosi 2020 tuo mukanaan yhdistyksellemme onkin mielenkiintoista nähdä. Uskon, että kasvamme yli 600 jäsenen yhdistykseksi ja olemme yhä enemmän Ilveksen mukana lajissa kuin lajissa. Itse olen siirtynyt työelämässä Ilves ry:n palvelukseen, joten elämäni on pitkälti perustamani yhdistyksen lisäksi täysipäiväistä Ilveksen mukana elämistä ja tekemistä. Ilves Ikuisesti ry tulee jalkapallon osalta tekemään yhä tiiviimpää yhteistyötä Ilves edustuksen kanssa mm. yhteisien vieraspelimatkojen tiimoilla.
Ensimmäisenä olen aloittanut projektin 29.8.2020 vieraspelimatkasta perinteikkäälle Valkeakosken Tehtaankentälle. Suunnitelmissa on tehdä – kaiken osuessa kohdalleen – mega-vieraspelimatka risteillen Valkeakoskelle, josta paluu tehtäisiin linja-autoilla. Haluan myös, että yhdistyksemme panostaa yhä enemmän juniorien tukemiseen. Ilves-perheessä on hyvin paljon perheitä, joiden nuoret lapset eivät pysty harrastamaan taloudellisista syistä johtuen. Tämän vuoksi ulkopuolinen apu on tarpeen ja yhdistyksemme pyrkii mahdollisuuksien mukaan olemaan myös nuorien tukemisessa mukana.
Ilveksen ulkopuolelta teemme matkan historialliseen jalkapallon EM-kisoihin Pietariin juhannuksen korvilla. Keväällä pyrimme järjestämään mahdollisimman monta jääkiekon vieraspelimatkaa pleijareihin. Kyselyjä on myös ollut toukokuun Maarianhaminan matkalle ja ilman muuta sen toteutamme, jos lähtijöitä on vaadittava määrä.
Koska noin 20% jäsenistämme ei omaa Facebook profiilia, niin tulemme kerran kuukaudessa , aina kuun vaihteessa lähettämään jäsenkirjeen sähköpostitse. Jäsenkirjeessä kerromme tulevista tapahtumista sekä yhdistykseen liittyvistä asioista. Käykää myös kotisivuillamme www.ilvesikuisesti.fi aina silloin tällöin kurkkaamassa, niin näette mitä on tapahtunut ja mitä on tapahtumassa.
Te jotka olette kiinnostuneita lähtemään 6.3.2020 Lahden matkalle ja/tai toukokuiseen Maarianhaminaan, muistakaa ilmoittaa kiinnostuksenne, niin pyrimme toteuttamaan matkat. Lahden reissu ollaan toteuttamassa eli sinne ilmoittautumaan ja Maarianhaminan reissusta kiinnostuneet ilmoittamaan halukkuutensa, niin rupeamme matkaa suunnittelemaan. Jalkapallon EM 2020 matka on jo täynnä eli otamme sinne mukaan 33 matkalaista.
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2020
Tampereella 30.1.2020,
Marko Isomustajärvi
Ilves Ikuisesti ry:n perustaja sekä puheenjohtaja